Ah, yöhyt hellä, joka lempeydellä
mun huolit huntuus iankaikkiseen,
näin maata suo maailman sydämellä
sa lapses unelmiinsa uupuneen,
kuin sallit, ett´ on tupa tähtösellä
ja laineell´ liikkuvalla linna veen,
myös piha pitkä ilman pilveilyllä
ja talo nousta taivaan autereen,
tyyssija heillä joku on, - mut kellä
on rauha riutuvalla rakkauteen.
Ah, armas kuule, kuink´ yön sykkehellä
on niinkuin kaiku kaukokanteleen,
kuink´ alkaa hiljakseen se helkähdellä
kuin jää yks-öinen ääneen hopeiseen!
Tää jos on surmaa, suo mun lämmitellä,
en muuten kestä uuteen keväimeen,
suo sydänlämpöäs mun lähennellä,
mun ottaa onnestamme sytykkeen,
kun kaikki sammuu, katoaa, - mut kellä
on helkatulta arkeen ainaiseen?
Lähde: Aino Kallas, Päiväkirja vuosilta 1916-1921
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti