Piippulevolla

Piippulevolla lienen viipynyt, liikojen mietinnässä.

Nyt on edessä askeltahti ja neljän tuulen tie

korven polulla pehmoisella, kuusikon hämärässä

mennä minne mielennoudot irtolaista vie.

Eikä ne olleet suuria linjoitusten summat.

Aho kun aukeni aurinkoinen illan säteisiin,

siellä on vastassa leikkaamattomat, 

soreammat kummat

kuin mitä koskaan luisen kallon sisällä keksittiin.

Pääsenpä rantaan ruohikkoiseen, 

kävelen niemen päihin

kuuntelemaan miten aallon kylki paasille loiskahtaa,

uppoan kaikessa-olemiseen ja suvisen illan säihin

niin kuin happoon kirkkaaseen, 

joka liuottaa mun saa, 

katselen kuinka illan rusko maalaa väkevöitään.

Otan sen hetken vastaan niin kuin antaisin, 

en sais,

niin kuin ruoko, 

tuulahdukseen heräten kesken öitään,

viittaisi hiukan lehdellään, ja taasen nukahtais. 

-Aaro Hellaakoski- 

22.6.1893- 23.11.1952

(runo vuodelta 1952)

Luonnon erilaisista funktioista Hellaakosken tuotannossa kirjoittaa Antero Leikola: "Se on olemassa maisemina, valoina, väreinä, ääninä, liikkeenä, tuoksuina, kosketuksina, kylmyytenä, lämpönä. 
Se tarjoaa mahdollisuuksia symbolien poimintaan --.” 

Nautitaan kesästä ♥♥