Väristen hurmaa kimalainen vaipuu
syvälle ruusun poveen loistavaan,
min kultaiseksi hehkutti jo kaipuu.
Sen syli aukee, heteet syttyy, taipuu,
ja lemmen tuoksu hienoin huumaa maan.
Mut vasta silloin täyttyy autuus mainen,
kun suven luoja, tulta-tuhlaavainen,
sun kerran halki kukkain tulla suo
luo ruusun, joss' on mesi jumalainen.
Maan poika tulisin, se silloin juo!
-Saima Harmaja- 9-16.2.1935
Tulppaanit huulillasi välkehtien,
VastaaPoistakuin kimalainen mettä etsien,
tulen lähelle, kierrän, kaarran,
lopulta syliini saarran
Josko jäisin iäksi,
suureen valtakuntaasi,
ethän luotasi päästäisi,
otettasi irrottaisi
Mutta vain pienen hetken elää,
kimalainen kultainen,
aikansa mettä riittää,
kunnes lakastuu kukkanen
- Rakkausrunot -
hellästi
Poista– niin kuin vastasyntynyttä lasta kannetaan –
tuuli kuljetti
kukasta kukkaan
kainoa kuiskausta
minä rakastan sinua
hienotunteisina, hellyydestä hymisten
hentomieliset huokaukset hypähtelivät
kukasta kukkaan
hyräillen hiljaa
minä rakastan sinua, ja
vienosti
haaleansinisen hetken haikea hämy kuiski
kuin kaihomielinen kaiku
kukasta kukkaan
minä rakastan sinua
huokaillen omassa herkässä kaipuussaan ujo vastaus huhuili
kukasta kukkaan
tilatkaamme tuhti mehiläinen
ja, sinä yönä satakieli lauloi ensimmäisen kerran
-poeta aegrotus-