lauantai 15. joulukuuta 2012

Taiteellista







Ikääntymisen eri vaihessa elämä asettaa meille joukon mahdottomia vaatimuksia; on toimittava harjoittelematta ja ilman uudelleenoton mahdollisuutta; hyvin hämmentävä näytelmä analysoitavaksi ja kartoittevaksi; ratkaisematon mysteeri, joka kuitenkin on hahmotettava jonkin näkemyksen, vaikka vanhentuneenkin, mukaan.

Elämän vaatimukset painavat päälle kaksinkertaisella voimalla rappion ja hajaannuksen aikoina, koska ohjaavat tavat ja tottumukset ovat sekasorrossa. 
Aluksi sääntöjen löyhtyminen näyttää vapautumiselta, mutta se on vain kuvitelma. 
Salliva yhteiskunta toimii vapaamielisesti tai kielteisesti ilman johdonmukaisuutta. 
Sen todetessaan vilpitön nuoriso tulee kyyniseksi tai kapinoi.
-Jacques Bartzun-







Taiteen tarjoama elämys voi avata lukkiutuneen tunteen tai antaa aivan uuden oivalluksen. 
Se voi palauttaa mieleen jo unohtuneen muiston. 
Se voi järkyttää näyttämällä totuuden ja ravistaa hereille turtumuksen unesta. 
Se voi olla kertovinaan toisten elämästä, mutta laittaakin läpivalaisuun ihan oman.
-Nämä ovat Minna Kettusen ajatuksia-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti