perjantai 29. lokakuuta 2010

Aitoa rakkautta..

                                                                       
   

Rähjäisestä
ulkomuodostaan huolimatta
se on aivan kunnollinen
kylähullu.
Eikä se niissä rytkyissään
esiinny kuin Pärnäsenpajan
nurkissa.
Verstaasta se ottaa
ja soittaa tupaan,
että onkos kaffepannu jo
hellalla.
Sitten se suorittaa
ilmestymisen,
seisoo tuvan ovella
naama leveänä aurinkona
parrassa sahajauhoja.
Ja minä en osaa muuta
kuin seistä
patalappu kädessä kuin
kaksikymmentä vuotta sitten
nuorena tyttönä
sydän muljahdellen
poskipäät hämillään,
enkä saa sanotuksi mitään.
Äkkiä tiedän:
Tämä on se hetki.
Pujotan sormeni
sen harmaaseen partaan
poimin silmät ja 
kuuntelen ajatuksia.
    -Helena Niemi- 

3 kommenttia:

  1. Tästä yhdistelmästä mä tykkäsin ihan hirveesti.Kiitos!!!:)

    VastaaPoista
  2. Olipa taas ilo tulla katsomaan ja kuulemaan kauniille näyttämöllesi hyvää taidetta ja musiikkia. Monta videota se poiki katsomaan. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. syysmyrsky: minustakin tuo runo on niin hellyttävä..

    Anjuusa: minun "näyttämötaidettani".. kiitos kun iloitsit..

    VastaaPoista