Me isäs kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
"nyt se on elämässä"
Sinä olit ihan pikkuinen,
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: "Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,
ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä."
Isä kysyi: "Näkyjäkös sinä näät?"
Ja minä: "No ihmeitä kyllä."
Sinä olit se ihme tietysti
- vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.
"Sill`on ripsissä tähden säkeneet",
isäs naurahti ja keksi:
"Sen varpaat on puolukan raakileet."
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen",
me puhuttiin toisillemme.
-Kaarina Helakisa-
...jo yhdeksän kuukautta...
Syntymäpäiväonnea huomiselle!
..vaikka et tätä ehkä katsokaan..
Rakastamansa asiat lapsi säilyttää sydämessään aina vanhuuteen saakka.
VastaaPoistaKauneinta elämässämme on se, että sielumme jäävät leijailemaan paikkojen ylle, missä kerran iloitsimme. (Kahlil Gibran)
Sielut tosiaankin leijailevat.. Tunnen sen juuri nyt.
VastaaPoistaensimmäisen lapsen synnyttämä riemu on sanomattoman suuri, niinkuin tuo pieni runo on lopulta suuri runo, ihmisen kokoinen.
VastaaPoistaUsko pois,että kovin samankaltaisin ajatuksin katselin poikiani eilen heidän käydessään.Kuinka nopeasti aika kulkeekaan...Ja se kaikkein pienin,pikku-ukko,on jotain,mitä sanat ei edes riitä kertomaan.....Voi meitä mummoja:)
VastaaPoistakatherine: Riemastuin todellakin vuonna -74.. Pieni-suuri runo vaatisi jo toisenlaisen runon..
VastaaPoistasyysm: Pojat ovat poikia..
Omani ei vain tee minusta mummoa, ei sitten millään :)