torstai 30. kesäkuuta 2011

Markkinatangoa...









Tauno Äijälän lentävän mielikuvituksen tuotetta on suomalaisen tangoyhteisön 
kansanmusiikkijuhla, Tangomarkkinat.
Tangomarkkinat-idea on syntynyt kesäisenä iltana 1980-luvulla.

Idea oli kantava. 
Tangomarkkinoista on tullut yksi Suomen suurimpia yleisöjuhlia.
Tangolaulukilpailun myötä on menestykseen noussut useita uusia tähtiartisteja.
Tangomarkkinoiden ansiosta tangon perinteinen kulttuuri on säilynyt ennallaan ja saanut lisää huomiota.
Tango on tanssijoille mielekästä ja myös tutkijat ovat kiinnostuneet tangosta ja analysoivat tangoa jatkuvasti eri osa-alueilta.
Seinäjoen Tangomarkkinat on tavoittanut suuren yleisön.
Ensimmäisille Tangomarkkinoille vuonna 1985 on osallistunut n.18 000 vierasta ja vuosi 1999 on ollut tähänastisen historian paras, kävijöitä oli 130 600.
Tangomarkkinat on Finland Festivals -ketjun yksi suurimmista juhlista.

Tangomarkkinat on herättänyt huomiota myös ulkomailla. 
Lähes kaikista Euroopan maista ja Pohjois-Amerikasta saakka on tultu Pohjanmaalle ihmettelemään ja ihailemaan suomalaisten intohimoa tangoon. 
Ulkomaiset mediat ovat tehneet Tangomarkkinoista useita artikkeleita, raportteja ja dokumentteja.
Lähde: Internet









http://youtu.be/-2_CUUw0Pqg

Seinäjoen tangomarkkinat 
6 - 10.7.2011


TERVETULOA!

6 kommenttia:

  1. kiitos kiitos, tagoonkutsusta. Mutta jätän väliin, niinkuin niin monena muunakin vuonna :) Aikoinaan oli majoituspula, nyt ei viitsi lähteä, kun se on rahastustilaisuus.

    Mutta... saanen "lainata" eli napata tämän videon, laitan sen villeihin askeleihin kotimaiseen tangoon. Kun tuossaon kuvia tanssilavoista sun muusta. Vaikkei ne ihmiset liikukaan. Ja olen koko ajan aina etsinyt liikkuvia videoita. Mutta tämä on tosi hyvä tango. (Kkotimaista liikkuvaa tangoa on juutuubessa tosi vähän) Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vain! Lainaus on sallittua..

    Täytyy myöntää, etten itsekään ole koskaan osallistunut tangomarkkinoille, paitsi tv:tä tuijottaen.
    Kumpahan nyt laitoin mainoksen... eräänlainen päähänpisto.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kutsusta, valitettavasti ei ole ikinä tullut käytyä, vaikka lähellä asustankin. Telkkarista tulee kyllä katseltua ko kisat. Tanssimisesta tykkään kovasti ja välillä innostumme siipan kanssa lavatansseissakin hyppäämään näin kesällä.

    VastaaPoista
  4. En ole käynyt, mutta työkaverit ovat, riittäiskö se:) Sitä paitsi oopperakin taitaa jäädä nyt väliin, harmi.. kiva päähänpisto ullis:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kiitos, Ullis :)...taitaa jäädä väliin. Viime vuonna oli ensimmäinen ja uskoisin viimeinen kerta kun osallistuin...oli aika pettymystä koko touhu ja...ei tullut edes sellaista kunnon tangotunnelmaa...rahastuksen makua. Mielummin menen kunnon lavatansseihin tapaamaan kuninkaallisia...siellä on hauskaa ja lattia liukas :)

    VastaaPoista
  6. Kaarnikalle, Mustikselle ja ompulle:
    Kiitos kommenteistanne; mutta mitäpäs jos tänä vuonna tehtäisiin poikkeus.., luulen, että siellä on uudet kujeet ja mahtava meininki.. omppu kans mukaan..

    VastaaPoista