perjantai 12. elokuuta 2011

Raotetaan ovea..









Me suljemme niin monia ovia itse, painamme hiljaa kiinni.
Piiloudumme itseltämme ja muilta.
Itkemme hiljaa sisäänpäin, kun emme muuta osaa.
Uskomme, ettei kukaan kuuntele eikä ymmärrä.
Kunpa voisimme avata ovet, tulla esiin ja itkeä toisten nähden.
Olla kipeitä toisten nähden.
Että toiset näkisivät, kuulisivat ja ymmärtäisivät.
Ettemme menettäisi itseämme pelon takia.
Meitä on liikaa lukittujen ovien takana.
Avain on meillä, avataan ovi.
Ihan vaan raolleen, ensin.
Jonkun tulla ja nähdä.
-sini-






2 kommenttia:

  1. hyvä runo.. tottakin.. liian moni itkee omat surunsa yksin, toisaalta joitakin on syytäkin pitää omana tietona..

    VastaaPoista
  2. Miksi pitää sydämen oven antaa olla lukittuna?
    Helpottaahan se, kun sitä edes pikkasen raottaa...

    VastaaPoista