torstai 11. lokakuuta 2012

Kiekaisutaiteilija




Mauri Antero Nummisen tavaramerkki, kiekaisulaulu, syntyi puolivahingossa 50 vuotta sitten.
Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto



Muusikko, säveltäjä, kirjailija M. A. Numminen on syntynyt Somerolla 12. maaliskuuta 1940.

Tehnyt yli tuhat laulua artistiuralla joka alkoi vuonna 1966. Kaikkia niistä ei ole levytetty, vaan osa on tehty elokuviin, radioon, televisioon ja näyttämölle.

Tulossa suuri lastenlevyboksi, johon kootaan arviolta puolet M.A:n noin neljästäsadasta lastenlaulusta.



Suunnitteilla englanninnos Nummisen ja kumppaneiden klassikkoalbumista Suomen Talvisota 1939-1940- Underground-rock (1970)

Nummisen Wittgenstein-sävelteokset kuultiin viime kesänä tilaustyönä Saksassa Documenta-festivaalilla, joka on nykytaiteen merkittävimpiä kansainvälisiä tapahtumia.






Nyt Numminen on innoissaan uudesta Tunnelmassa- kokoelmalevystään, joka sisältää niin kappaleet Kotiharjun päällä, Helga-neiti ja Kuutamoserenaadi kuin joitakin harvinaisuuksiakin. 
Koosteella hän haluaa osoittaa myös nuorille, että jatsi voi olla hauskaa, kun tekstit ovat lystikkäitä ja instrumentaalisoolot vitsikkäitä.







M.A:lla riittää esityksiä yllin kyllin Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa - etenkin duokeikkoja Pedro Hietasen kanssa.

Erityisen tyytyväinen artisti on kun Uusrahvaanomainen Jatsiorkesteri tilataan keikalle.
Lähde: Ilkka

"Olen juuri siirtynyt udergroundista uusrahvaanomaisuuteen"

Toivottavasti sinulla, blogivieraani oli mukava hetki ♥

10 kommenttia:

  1. MauriAntero asuteli aikoinaan tässä lähistöllä.
    Pätkä valkeakosken suuntaan, Metsäkansa, kohden.
    Nykytilanteesta ei tetoa.

    Lisäksi kylällä on vielä lähes entisessä asussaan yhä oleva esson huoltoasemarakennus, muistattehan tuon ikiaikaisen mallin, jossa monet tamperelaiset kuuluisuudet harjoittelivat
    ja treenailivat aikoinaan, sittemmin asuntokäytössä ollut ja nykyisin taitaa jo olla autiona...

    VastaaPoista
  2. MauriAntero, toimi koulupoika-musiikki-alkuaikoina Unto Monosen tanssiorkesterissa rumpalina, musiikillista uraa aloittaessaan tai harkitessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M.A:n oli tarkoitus nauhoittaa yhteissoittoa ystävänsä kanssa treenikämpällä, mutta joku oli lainannut rumpali Nummisen soittimet ja ystävä ehdotti vokalointia sen sijaan.

      "En ollut koskaan laulanut magnetofonille, niin ujouttani valitsin oudon äänen. Kuuntelin sitä pari päivää myöhemmin ja ajattelin, että tässä saattaa olla ideaa."
      Näin Numminen kertoo kolumnissaan, jossa Unto Monosesta ei ole sanaakaan...

      Poista
  3. Ihanat M.A.Nummisen kappaleet, kiitos Ulleriina!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittipä kiitti Aili-mummo!
      M.A. on niitä harvinaisia taiteilijoita, joita maailmassa on vain yksi, ei kopioi mitään keneltäkään ja erottuu muista erilaisuudellaan.
      Kunnioitan hänen tuotantoaan sekä ikäänsä jaksaa aina vain porskuttaa..

      Poista
    2. ..vaikkakin tämä: -Yes sir i can boogie cover-, ei ole hänen varsinaista omaa tuotantoaan, tulkinta vain on omaperäinen...:)

      Poista
  4. Mitä ihanaa joku näkee / kuulee nummisen äänessä.
    Täälläpäin ei ole edes niin pervessejä variksia saati naakkoja, jotka sitä sietäis.
    Sitä vastaan, kun MauriAntero&PedroBoy esittivät telkun lastenohjelmassa jäniksiä
    siinä, etenkin numminen :) oli omimmillaan.

    Mitä Nummisen rumpaliuraan sulla on ehkä :( aukko sivistyksessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittu mikä suosittu;), lasten ja lapsenmielisten suosikki, minkäs voit??

      En tunne Nummisen taustoja, että voisin sillä asialla sivistystäni kohentaa..

      Poista
    2. Kyse oli ilmeisesti keikkaluonteisesta työjaksoista, monosen oman "sooloilun" aikana.
      Tämä Nummisen mukanaolo tuli esiin itsensä kertomana nummista tai monosta käsittelevässä tv-ohjelmassa.

      Poista
    3. Harmittaa aika vietävästi, kun en ole nähnyt tätä ohjelmaa..
      Uskon kuitenkin, että en ole jäänyt paljostakaan paitsi:)

      Poista