Aavaa preeriaa

Vilu työntää viltin alle
laihaa polveaan
työmiehet makaa hiljaa
kuuden hengen kopeissaan
taivaasta laaksoon lapsiansa
katsoo kylmä pölykuu
jossain kaukana takertuu
toisiinsa kuumat suut
Täällä savuun nukahtaa
nukkuu ja herää taas
vain öisin intiaanit ratsastaa
aavaa preeriaa

Mestari tuo perjantaina
kottisalkun parakkiin
hän tuoksuu kuten tuntematon
kukka tropiikin
viimeisen tilin jotkut saa
tukat kammataan
pirssillä pakoon pääsee
grilli Mustaan Mölyapinaan
Tulilientä tappavaa
kuivat kurkut lutkuttaaa
vain öisin intiaanit ratsastaa
aavaa preeriaa

Veli joko uuvuit joko heitit toivosi
väsynyttä kättä leikkaa
julma sirkkeli
ajatuksen säteellä ei yhtään ystävää
hiki haisi uneen upposi
viimein pieni pää
Silloin villi huuto kaikuu
kirveet verta janoaa
vain öisin intiaanit ratsastaa
aavaa preeriaa.

Tuomari Nurmio, 1979 / Kuviteltuja klassikkoja I, 1988

Esittämällä ihanneminääsi muutut ennen pitkää sen kaltaiseksi.

-Norman Vincent Peale-