Pisaroita

 

 

 

 

 

Tumma vuosi kului unen lailla.

Miten kestinkään sen - unta vailla?

Kivun alle kuinka kuollut en?

Kimaltaen läpi kyynelten

kevättalven sineen syttyy tähdet.

Niinkuin ennen, vielä tulet, lähdet,

kuumin huulin vielä suutelet.

Näänkö illan, jolloin lähde et?

Outo uudelleen on kaikki elää.

Pian peipon armas riemu helää,

tuoksuu puistot ensi hohteessaan

kevätiltaan loppumattomaan.

Kullanhämärälle tielle jäänkö

silloin yksin - kyynelsilmin näänkö

tuomen, joka kukki huumaten

yössä ihanimman keväimen?

Vaan en usko, polttaessa muiston,

ettet odottais mua teillä puiston.

Syvemmin kuin lämpö syleilyn

sitoo muisto tuskan kestetyn.

 

Rakas, minne minut heittää voisit?

Minne hellyyteni peittää voisit?

Mikä leikata ne siteet vois,

joita kerran rukoilimme pois.

Rakastan! En tiedä, millä tavoin.

Miten itse kaipaat, kaikin tavoin.

Kaulaas painan posken lämpöisen

niinkuin sisko - mutta vavisten.

 -Saima Harmaja-, 30.2.1934

 

 

Pisara aikaa...