Jean Sibeliukselle
8/12 1917
Varrella Sääksmäen vienojen vesien,
hohteessa menneiden kauniiden kesien,
vuorella pyhällä miettivi mies,
silmässä säkene, rinnassa lies.
Kesä-yö ympäri terhentä seuloo,
taivahan neiet huntuja neuloo,
sinipuna-huntuja, valkeita vaatteita,
tummia tuntuja, maailman aatteita
muinahisuudesta, aamusta uudesta;
kuiskivat korvaan miettivän miehen,
loihtivat, laulavat sankarien tiehen
kukkia kumpuja houkuttavaisia,
untenkin umpuja, kauniita naisia,
suvi-yön lempeä, liljojen hempeä;
soittavat säveltä toisenkin virsien,
soittoa pohjolan hallojen, kirsien,
talvien taikaa, revontuli-aikaa,
vaaroja, taistoja, surmankin vaistoja,
valkeuden miekkoja, Tuonelan hiekkoja,
maineita turhia, sielujen murhia,
ilkeyttä tuhmaa, jättien uhmaa;
näyttävät elämän kaaret ja pielet,
maailman menon ja ihmisten mielet.
Salama silmästä sankarin lentää,
kauas ja kauemmas henkensä entää,
honkien huminat heimojenlaulut,
luonnon ja elämän kirjavat taulut
taipuvat yhteen yksilän mielessä,
kaikuvat uudessa, oudossa kielessä,
helkkyvät ijäistä ihmettä monta,
kuultavat kauneutta ainehetonta.
Maailma kuulee: hulluksi luulee
miehen, mi miettien valtoja viettien
kaikessa katsoo vertausta vaan,
jättää jo suuren, kukkivan maan,
sentään ei seppeltä kulmiltaan.
”Minne on ties?” monet äänet ne raikuu.
”Käänny jo mies!” monet kansatkin kaikuu.
”Et mene eespäin, taapäin sa kuljet,
onnesi, maineesi tiet, ovet suljet,
suurt` olet tehnyt, suuri sa lienet,
kunnias kuulun nyt hautahas vienet!”
Saavuta äänet ei etsijän korvaa,
sointuja uusia sielunsa sorvaa,
lauluja armaita auringon lasten,
kukkia, kulmilla autuuden kaste,
soivat kuin heleät, hohtavat kellot,
kuultaa kuin nukkuvat nurmet ja pellot,
läikkyvät lähteet, hiljaiset hirvet,
taivahan kullassa lehdot ja virvet,
sinipuna-hunnut, tummemmat tunnut,
valkeat vaatteet, taivahan-aatteet.
Kesä-yö ympäri terhentä seuloo,
Kohtalon neiet kangasta neuloo
kanteloniekan, mi vuorella kerran
sai pyhän miekan armosta Herran,
toi tulen taivaalta ihmisten tupiin,
uskonut luottanut muiden ei lupiin,
soitti kuin soi hälle taivahan kaaret,
kotimaan luonto, sen salmet ja saaret,
mut enin itsensä luontoa kysyi,
yhtenä, ehjänä pyhänä pysyi.
Sankari Sääksmäen vienojen vesien,
mestari menneiden, kauniiden kesien,
muinahisuuden, Suomenkin uuden!
-Eino Leino-
Sibeliuksen tyttäret 1940-luvun lopulla.
Vasemmalta Katarina Ilves, Eva Paloheimo, Heidi Blomstedt, Ruth Snellman ja Margareta Jalas
(google)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti