tiistai 16. lokakuuta 2012

Ranskalaisittain







Henri de Toulouse-Lautrec (1864 – 1901) 
oli ranskalainen taidemaalari.

Hän on erityisen tunnettu Pariisin 1800-luvun boheemielämän, sen kahviloiden ja tanssijattarien kuvaajana.

Henri Marie Raymond de Toulouse-Lautrec-Montfa syntyi Etelä-Ranskassa vanhaan aristokraattisukuun.
Kun hän oli 12-vuotias, hänen vasen jalkansa murtui. 
Parin vuoden päästä murtui myös oikea, eivätkä jalat parantuneet normaalisti perinnöllisen kalsiuminpuutteen vuoksi. 
Siksi hänen ulkomuotonsa jäi rujoksi. 
Jalkojensa lyhyyden vuoksi hän oli vain 154 cm pitkä. 
Osittain tästä vammasta johtui se, että Toulouse-Lautrec omistautui täysin taiteelleen.

Hänestä tuli tärkeä jälki-impressionistinen taiteilija, Art Nouveau -tyylisuuntaa edustanut julistetaiteilija ja taitava litografi.

Monien virkaveljiensä tavoin hän asettui asumaan Montmartren kukkulalle Pariisissa.

Hän kuvasi maalauksissaan paljon elinympäristöään: kahviloita, teattereita, kabareita.
Erityisen tunnettuja ovat hänen maalauksensa Moulin Rouge -kabareen tanssijattarista.  

Toulouse-Lautrec ei erityisesti viihtynyt sivistyneistön seurassa vaan ennemminkin bordelleissa ja kapakoissa.
Mallinsa, taiteilija Suzanne Valadonin kanssa hänellä oli pitkä ystävyys-, opettaja- ja rakkaussuhde. 



Sen katkeaminen masensi Toulouse-Lautrecia niin paljon, että hän alkoholisoitui. Hänen terveytensä romahti ja hän joutui mielisairaalaan. 
Toulouse-Lautrec kuoli vain 36-vuotiaana 9. 9 1901 vanhempiensa linnassa Malroméssa.

Lähteet: Wikipedia ja Google

Taide tekee saman kuin unelmat.
Meillä on unelmien nälkä 
ja taide tyydyttää sen.
Tosielämä on suurelta osin 
epätyydyttävää.
Siksi meillä on taide.
-Joyce Carol Oates-

13 kommenttia:

  1. Sekä taiteilija että laulaja ovat lemppareita, Mireillehän se oli? Oliko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ovat minunkin ihailemiani...
      Luulisin tämän laulajan olevan Gay Marshall. Hänen äänensä on sekoitus terästä ja puuvillaa.
      Mireille on ehkä enemmän "teräsääninen".

      Poista
  2. Ikävä kohtalo lahjakkaalla miehellä!;/

    Hyvää viikon jatkoa, Ulleriina!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useilla taiteilijoilla on hyvin samantapaisia elämänkohtaloita kuin tällä nuorena menehtyneellä Henri-pojalla.. alkoholisoitumista, sairautta ja pettymystä rakkaussuhteissaan.
      Sadepäivän jatkoa Sinulle Aili-mummo!

      Poista
  3. Surullista hänen kohtalonsa....
    Kauniita maalauksia hänellä olikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilijanelämää sanoisin, kuten tuossa Aili-mummolle jo kommentoinkin.
      Usein taiteilijoita arvostetaankin vasta hänen kuolemansa jälkeen, se on surullista se.

      Poista
  4. Tästä taiteesta en niin ymmärrä enkä isommin piittaa, mutta hieno ranskalainen valssi kuitenkin.
    Otsikko sensijaan on suosikkieni kärkipäässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastumisesi ranskalaisuuteen ja Ranskaan ymmärrän erittäin hyvin.
      Katso nyt kuitenkin tuo taidefilmi minun mielikseni;)

      Poista
    2. Katsoin toki tuon videon.
      Yksi kuvista, mustasukkainen rehevä nainen, on jalkahoitajani seinällä.

      Tuota otsikkoa ;) voitas ehkä joskus soveltaa...

      Poista
    3. Tarttee jo tänään kokeilla soveltaen:
      Ranskalainen lihapata tuo veden kielelle ja hymyn huulille.
      Makoisampaa pataruokaa saa hakea!

      Poista
  5. "Taide tekee saman kuin unelmat..." Niin totta joka sana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taide saa todellakin unelmoimaan, kuin itse hetkisen eläisi todellisuudessa.

      Twyla Tharp on sanonut: "Taide on ainoa tapa paeta, hylkäämättä kotia.

      Kiitos Petriina kommentoinnistasi.

      Poista
  6. Oui...osui ja upposi minuun, taas kerran. Kiitos taidenautinnosta !

    VastaaPoista