lauantai 28. joulukuuta 2013

Etsijä






Kuvamuistojani I


Minä pakenin aina syksyä
ja tuiskua pakenin, jäätä.
Vaan aikaan toukojen palasin
kun nurmi jo nosti päätä.
Muut tiesivät, itse en tiennytkään,
olin hetkeksi lapseksi luotu
jolle jokainen tuiskiva tuulispää
oli tutkittavaksi tuotu.
Oli mulla taistoa montakin
olen kuulunut joukkoon kummaan
joka rakensi toiveista temppelin
ja uskoi unien summaan.
Vaan aina, kun unesta heräsin
tiesin, tosi on aika eessä.
Minkä selän unissa seilasin
nyt kahlasin rantaveessä.
En tiedä, en ole vieläkään
tullut tielleni tuttavaksi,
vaan kulkiessani yhtenään
on polkua eronnut kaksi.
Ja jos toista jo olen kulkenut
olen toistakin katsonut pitkään,
kuin ei olis polut jo kuljetut
vielä mulle riittäneet mitkään.
Miten paljon turhaksi tunsinkin,
miten olinkin eksyksissä,
paikan tiedän olevan jossakin
vaikka vielä en tiedä, missä.
Maja rauhan sinne viimeinen vain
yksi ainoa viitta johtaa,
missä polut heikon ja vahvemman
saman portin äärellä kohtaa.
-Annikki Merja-


Kuvamuistojani II


Mikä vaeltaa, kun et sinä enkä minä.
Mikä vaeltaa.
Runo joka inkarnoituu
elämästä elämään,
meidän poissaolomme kullanmusta.
Juoksee vesi vastaan, kevään virta,
ja sinä juokset kengät kädessä.
 -Mirkka Rekola-
Taivas päivystää

Onnellista Vuotta 2014 ♥



5 kommenttia:

  1. Piiitkästä aikaa etsin ja löysin sut. Kiitos musiikista ja runosta, kuin mulle "räätälöidyt. Pyörimme tahoillamme tätä ympyrää, jota elämäksi kutsutaan ja ikäänkuin ympyrä sulkeutuu ja hetkeksi taas kohtaamme...ja sitten taas jatkamme matkaamme uusiin ulottuvuuksiin. Myönteistä ja ilon ja rauhan täyttämää vuotta 2014 Ulleriinalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pirita-ystäväni, kun olet täällä taas ♥
      Toivon sinulle uudeksi vuodeksi juuri sitä mitä haluaisit sen tuovankin..
      Toiveillahan on usein taipumus toteutua :)

      Poista
  2. Näin sitä vaan etsitään ...joskus löytääkin ja kadottaa yhtä usein.. Rekolan runo on ihana.. hyvää uutta vuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää tulevaa vuotta sulle Aikis ♥
      Etsijäksihän joku on meidät tänne luonut...

      Poista
  3. Kiitos postauksesta, Ulleriina:)
    Oikein hyvää Vuotta 2014, sinulle.♥♥♥

    VastaaPoista