Ruma runo

Salaisuus ei liene:
kaikki vikojansa vie ne
pihamaalleen pienin erin;
toinen punastellen kulki,
toinen vihelteli julki
kaikki levottomin verin.


Kaatopaikka, kaivo hädän,
tuoksahtaahan kohta mädän
tuulta naapureitten nenään.
Turha katumus ja raivo.
Salaisinkin kaatokaivo
kasvaa, on jo täyteisenään.


Eikä apumiestä tälle
mistään löydy häpeälle.
Itse lapioitse kätkös,
julki raahaa julma lasti
yhteistunkiolle asti.
Vielä nytkin vihellätkös?


Aina muistan, ensikertaa
(liekkö tuskalleni vertaa!)
kun vein häpeääni sinne
raskaan kuorman, yöllä, yksin,
pälyillen ja tirkistyksin,
minne piiloutua, minne!


Yksinkö? Jo matkatessa
töytäeltiin tungoksessa.
Tuonne loppujuoksu raisuin,
miss´ on kaikenlainen kaato,
iso raato, pieni raato
päätä pyörryttävin haisuin.


Pimeää jos kyllin riitti,
kukin onneansa kiitti.
Yö on musta. Työ on musta.
Tyrskintää ja huohotusta.
Aamun auetessa tultiin
Puhtain otsin päiväkultiin.
-Aaro Hellaakoski-
(1893-1952)

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mikä maatuu ja mikä ei?

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ☺☺☺☺☺