Luova patriootti rakastui lahjakkaaseen kosmopoliittiin

*Toivo Timoteus Kuula (7.7.1883 - 18.5.1918) oli säveltäjä ja kapellimestari.


*Alma Johanna Kuula, o.s. Silventoinen (5.2.1884 - 8.10.1941) oli konsertti- ja oratoriolaulaja sekä laulunopettaja, sopraano.

Tammikuussa 1906 Vaasassa Selim Palmgren konsertoi ja Kuula pääsi esittelemään hänelle sävellyksiään ja voitti Palmgrenin puolelleen. 

Jo toukokuussa Musiikkiopiston kuoro, johon Alma Silventoinenkin kuului, lauloi kaksi Kuulan laulua. 

Säveltäjä johti esitystä itse. 

Almalla oli yllään Aino-puku, siihen aikaan suosittu muinaispukujäljitelmä. 

Heidät oli jo aiemmin esitelty toisilleen, mutta nyt tapahtui merkittävä lähentyminen.

Alma kirjasi sen päiväkirjaansa: "Kuula oli kovasti iloinen, kun olin Aino-puvussa, sanoi että minun pitäisi aina sitä kantaa."

Toivo Kuula oli ylenpalttisen suomenmielinen.

Ehkä juuri suomalaisuusaatetta ilmentävä Aino-puku sai hänet kiinnittämään huomionsa Almaan.

Kuoroesitystä seuranneen oppilaskonsertin jälkeen Kuula kehui Alman lauluääntä, jonka sointi oli hänen mielestään kuin hopeaa.

Hän oivalsi haluavansa säveltää juuri Alman äänelle.

Orastanut ystävyys katkesi kesälomaan, kun kumpikin matkusti pois Helsingistä. 

Toivo Kuula vietti kesän vaimonsa -Rauha (Silja) Valon- kanssa - ja tajusi lopullisesti, että avioliitto oli ohi.

Myöhemmin hän selitti liittonsa kariutumista sillä, ettei vaimo "ollut vähimmässäkään määrässä musiikkia ymmärtävä eikä rakastava. Kaikki se, jota minä jalona pidin ja jolle minä parhaimmat uhrini uhrasin, herätti hänessä vastenmielisyyttä ja lopussa halveksuntaakin."

Voi kuitenkin olla, että rakastuminen Almaan saattoi olla yhtä tärkeä syy avioliiton päättymiseen kuin vaimon kyvyttömyys ymmärtää musiikkia.

Joka tapauksessa Alma teki Kuulaan lähtemättömän vaikutuksen jo keväällä 1906. Alman kiinnostus virisi hitaammin. 

Vielä syksyn tullen hän huokaili Erkki Melartinin perään.

Kuitenkin hän pani merkille, että Kuulalla oli erikoisen ihmeelliset silmät, joihin ei voinut "kauvan katsoa."

Almalle Toivo Kuula vastasi hyvin niitä käsityksiä, joita hänellä oli ihannemiehestään:

"Kaikessa tapauksessa miehen täytyy olla hyvin tumman ollakseen oikein kauniin. 

Sitten hänellä pitää olla mustat tai tummansiniset silmät ja olla solakka. 

Vaalealla pitää olla hyvin hienot piirteet ennen kuin voi olla kaunis. 

Ihan valkea ja kalpea ei ole mistään kotoisin."

"Tosikauniilla" ihmisellä on lisäksi myös "kaunis sielu".

Huhtikuussa 1907 Toivo suuteli Almaa kävelykadulla Kaivopuistossa. 

Kyseinen ilta olikin käännekohta: yhteinen tulevaisuus alkoi häämöttää, vaikka se tuntui olevan sumun ja kärsimyksen takana.

Kesällä Toivo kirjoitteli rakkauskirjeitä "Ammilleen", joka oli hänen "uuden aamunsa rusko".

"Sinä se olet, joka olet kylmentyneet tunteeni jälleen uuteen eloon herättänyt ja jäisen rintani lämmittänyt.. Sinä, minun ikävöity enkelini".

Juhannuksen jälkeen Toivo pyysi vaimoltaan avioeroa, Silja ei hyväksynyt ehdotusta, eivät myöskään Toivon vanhemmat, joiden luona miniä asui Vaasassa.

Vaikka Alma vakuutti viattomuuttaan, hänet leimattiin Vaasassa avionrikkojaksi. Hänen vanhemmilleen "seurustelu" selvisi, kun Toivon vanhakantainen isä kirjoitti Alman isälle kirjeen ja paljasti "synnin ja häpeän keskuudessamme".

Syksyllä 1908 he lähtivät opintomatkalle Italiaan, mutta olivat isomman osan ajasta eri kaupungeissa. 

Kun he olivat seuraavana vuonna samaan aikaan Pariisissa, kotimaan juorut kiihtyivät.

Toivo ja Silja Kuulan erokirja kirjoitettiin lopulta toukokuussa 1911. Oikeudessa avioeron syynä oli opiskelu ulkomailla, mikä riitti siihen aikaan lailliseksi perusteeksi. 

Avioero astui voimaan helmikuussa 1913.

 

http://youtu.be/HSknORghWs8

Toivo ja Alma kihlautuivat salaa jo 12.12.1912 - päivämäärässä oli heidän mielestään taikaa. 

Virallisesti sormukset ilmestyivät sormiin 25.3.1914.

Vielä Toivon avioeron jälkeenkään hänen ja Alman avioliitto ei ollut itsestäänselvyys. 

Toivo yritti selvittää isälleen: "Meidät vetää luonto yhteen, vetää elämässä, vetää taipumuksissa ja ollessa samoilla aloilla, vetää rakkaudessa ja toistensa ymmärtämisessä".

Alman ja Toivon häitä juhlittiin viimein huhtikuun lopulla 1914.

Vihkiminen tapahtui 29.4.1914 Silventoisen kodin, Skinnarilan, salissa.
Kesken juhlapäivän tuli takatalvi, ja maa sai paksun lumipeitteen.

Maailmansodan aikaan Kuula menetti kapellimestarin paikkansa ja joutui hankkimaan toimeentulonsa vapaana säveltäjänä.

Syksyllä Toivo Kuulalle tarjottiin yllättäen kapellimestarisopimusta Viipurin musiikinystävien orkesterin kanssa. 

Taloudellinen tilanne ei sallinut kieltäytyä - varsinkaan kun Alma odotti lasta.

Koska Viipurista ei saatu perheasuntoa, Alma joutui jäämään Helsinkiin.

Tytär Sinikka syntyi huhtikuussa 1917.

Alma ja Toivo ehtivät olla naimisissa neljä vuotta.

Toivo Kuulan kuolema 34-vuotiaana oli yksi vuoden 1918 sisällissodan erikoisimmista tragedioista.

Hän ei osallistunut sotatoimiin, mutta oli tiukasti valkoisten puolella.

Vapunpäivänä 1918 Toivo Kuulaa ammuttiin päähän Viipurin seurahuoneella, jossa hän oli ollut johtamassa orkesteria. Hän tuli vielä tajuihinsa, mutta menehtyi vammoihinsa 18.5. 

Viimeisenä sananaan hän kuiskasi: "Ammi".

Toivon kuolema repi Almankin.

Tyttären mieleen hän jäi "surumielisenä, hiljaisena, nöyränä".

http://youtu.be/qMVQKzRa-Tg

Laulaessaan miehensä muistokonsertissa (1919) Alma tunsikin Toivon olevan läsnä: "Lauloin esille kaiken tuskani, kaipaukseni ja lauloin myös muistellen entisen eloni ihanuutta, lauloin niin kuin Toivo oli ne laulut tuntenut ja opettanut. Kuuliko hän lauluni, näkikö hän mustapukuisen tyttönsä. Oli monasti tuntuvinaan, kuin rakas olento olisi salissa muiden joukossa istunut".

Lähteet: Kotiliesi 20/2011 ja Google-kuvahaku