Veden yllä

 

 

 

 

Hoikka paimenpoika,
katso, olen haltioissani.
Muistan viitan ja maantien,
omaksi harmikseni.
Jos ylös nousen – lankean.
Huilu laulaa: doi-duu! 

Erosimme kuin unessa,
sanoin: ”Odotan”.
Hän nauraen minulle vastasi:
”Nähdään helvetissä”.
Jos ylös nousen – lankean.
Huilu laulaa: doi-duu! 

Oi syvää vettä,
myllynlammella.
En surusta, vaan säälistä,
tulen luoksesi.
Ja itkemättä lankean,
mutta etäältä kuuluu: doi-duu.

-Anna Ahmitova-

Suomennos Anneli Heliö

Huhtikuu 1911

 

 

 

 

 

 

 

Elämän illassa muuttuvat suuret ja tärkeät asiat selvemmiksi, aivan niin kuin maiseman ääriviivat illalla selkenevät.

Vaakamme muuttuu luotettavammaksi, oikeammaksi ja samalla lempeämmäksi.

Ja lempeämmäksi käy myös murhe ja se suuri tietomme, että meidän on lakattava olemasta ihmisiä juuri sillä silmänräpäyksellä, jolla olemme päässeet siinä alkuun.

-Ernst Wiecher-