sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Nukke







Kauan yksinäni vietin
totuin jotain etsimään
hiljaa vieressäni mietin
miten tähän löysinkään
katselen miten valo sinua hyväilee
ja toivon ettei tämä hetki koskaan pois mee

Olet haaveissani noissa
vaikka olisitkin poissa
näen sinut
aamun kasteessa
päivän paisteessa
kuulen sinut
meren kuohuissa
tuulen lauluissa
tunnen sinut
metsän tuoksuissa
puron juoksuissa
nyt aistin sinut vahvemmin
kuin koskaan mitään aiemmin.
-Lasse Wikman-

2 kommenttia:

  1. Kirjoitin joskus paperinukeista ja sama oli musiikkikin.. tunsin ehkä samoin. Toivoa, valoa ja uskallusta elämään Ullis.

    VastaaPoista