Kaivotiellä

-  Äiti, kuka metsässä haastaa ja puhuu?

Siellä niin kaikaa, siellä niin huutaa ja huhuu!

- Poju, kuuntele hiljaa, kun kuulet!

Sehän on metsän sielu, jota nyt soittelee tuulet.

- Äiti, ah, kuuletko sinäkin tuota?

On kuin juoksisi tuhannen lammasta

              kulkuset kaulassa suota!

- Poju, kuulin ennen, enää en kuulla oo voinut,

liiaks` on kohtalon kello mun sieluuni soinut.

- Äiti, mitä sä itket, mitä sä metsästä kuulet?

Eikö sielä soitakaan metsän sielua tuulet?

- Poju, soittaa, soittaa! Rauhoitu!

             ilosta vain minä itkin,

kun sinä hulmuvin kutrein juoksit piennarta pitkin.

- Äiti, soittaako mullekin kohtalon kello,

             kun suureksi vartun,

sitten kun nukutaan monta yötä

             ja minä työhönkin tartun?

- Poju, soittaa kyllä, laulavat lapsoselle

              kaihojen kyyhkyt,

silloin sa ymmärrät ihmisten itkut ja äitisi nyyhkyt.

- Ihana äiti, ethän itke, kun annan

kaikki nää kukkaset sulle ja vesiastiaas kannan?

-Einari Vuorela-

Kuvat S. Haapamäki