Elämä on lahja

Minä tulin ja tunsin poissaoloni hänen parissaan.
Ja minä kysyin mikä sen minussa tunsi. 

Se oli aina toinen, aina toinen.
           Minä todella vaeltelen, minä joka olen niin
kuusikonkipeä ja unohtunut, käyskelen täällä ja
etäisemmillä teillä. 

Monesti menen horisontista, ja maailma tulee niskan päälle. 

Mutta aina minut kutsuu toinen. 

Takaisin, takaisin.
          Oi iltojen keveys kun en taukoa. 

Oi sydänkipinä, kun he vaihtuvat toisistaan ja iskevät vastakkain. 

Se on savunhiljaisuus ympärilläni. 

Se tunkeutuu nyt silmiin, se tuntuu kielellä. 

Sillä on ruusunmaku. 

Ei kukaan voi syyttää poissaoloaan.
Ja sinä näet miten kaikki varisee ympärille.

-Mirkka Rekola-

Minä Rakastan sinua, sanon sen kaikille, 1972